Compiz-artikkeli Toolilainen-lehdessä

Kerroin huhtikuussa, kuinka pidin koulussani esitelmän koostavista ikkunanhallintaohjelmista (esim. siis Compiz). Kurssilla täytyi laatia myös kirjallinen tutkielma samasta aiheesta. Kun työ oli valmistunut, minua pyydettiin tiivistämään tutkielma lehtiartikkelin muotoon julkaistavaksi Toolilaisessa. Tartuin tilaisuuteen, ja artikkeli on nyt julkaistu.

Toolilainen on TOOL ry:n jäsenlehti. TOOL ry on ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen koulutusalan opettajajärjestö Opetusalan Ammattijärjestössä. Jäseniä sillä on ollut tämän vuoden alussa lähes 1300. Toolilainen on käsittääkseni saatavilla ainakin kaikista ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen kirjastoista ja tietääkseni lehteä jaetaan myös “mainoksena” lukioihin.

Artikkelin kirjoittelin kesällä, kesä-heinäkuun vaihteessa. Tällöinhän Compiz Fusion oli juuri saanut virallisen nimensä, eikä Fusionista oltu tehty vielä yhtään julkaisua. Artikkelissa tarinoin hieman koostavien ikkunanhallintaohjelmien kehityskulusta, muutamista Compizin ominaisuuksista, yhteisön nykytilanteesta ja hieman tulevaisuudestakin. Näkökulman yritin pitää melko yksinkertaisena, niin että artikkeli soveltuisi täysin vapaasta ohjelmistomaailmasta tietämättömillekin (lue: puhtaille Windows-käyttäjille). Kuvakaappauksia mahtui mukaan kolme kappaletta.

Artikkeli löytyy Toolilaisen tällä hetkellä tuoreimmasta numerosta, joka on 3/2007. Lehti on aivan äskettäin julkaistu, eikä sitä löytynyt vielä tänään EKAMK:n Lappeenrannan tekniikan yksikön kirjastosta. PDF-versio on kuitenkin luettavissa täällä (alempaa linkki “Toolilainen 3/2007″) ja kopio löytyy myös itseltä tästä, sillä lehti varmaankin häviää jossain vaiheessa Toolilaisen sivustolta.

Kategoria(t): Compiz, Compiz Fusion, Minä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.