vainikka.fi

Arkisto: 'Compiz Fusion'

Tilannepäivitys

4. Kesäkuuta 2009 klo 13:28

Onpa ollut kiireinen alkuvuosi! Viime vuoden lopusta alkaen työstin kuluvan vuoden toukokuulle asti opinnäytetyötäni, joka vei lähes kaiken aikani. Siihen päälle vielä viimeisten kurssien suoritus ja vähän töitä, niin kalenteri oli aivan täynnä. Lisäksi ohjelmaan kuului muutto Lappeenrannan sisällä upeaan paikkaan Saimaan kanavan varrelle. Tämä kaikki on näkynyt myös blogissa, sillä artikkeleita ei ole tippunut entiseen malliin.

Viime perjantaina eli 29.5. valmistuin tietotekniikan insinööriksi Saimaan ammattikorkeakoulusta, suuntautuen ohjelmistotekniikkaan. Nyt täytyy vain päivittää TiteWiki ajan tasalle. Etusivun lopullinen malli on vielä hakusessa - pitäisi keksiä jotain, joka kertoo paljon wikin tarjonnasta, mutta toisaalta ilmaisee sitä, että opiskelu on jo päättynyt. Opinnäytetyöprosessi on myös täysin kuvaamatta, mutta siitä uskoisin saavani aikaiseksi mielenkiintoisen sivun jos toisenkin.

Viimeksi kerroin blogissani Ubuntu 9.04:n julkaisuaikataulusta. Kyseinen versio julkaistiin ajallaan ja olen sen nyt yhteen koneeseen asentanut. Vähintään yksi asennus olisi vielä edessä, ja ASUS Eee PC 901 -miniläppäriin olen hieman katsellut jopa lupaavaa Moblinia. Moblinin käyttöliittymää on esitellyt mm. Phoronix tässä artikkelissaan.

Kiitokset sinulle, tuntematon, joka olet pitänyt Vuzen käännöstä hengissä alkuvuonna! Minun täytyy nyt kesän mittaan katsoa oma tilanteeni, että ehdinkö jatkamaan käännöstyötä vai en. Aika näyttää.

Compizin parissa on tapahtunut menneinä kuukausina vaikka mitä ja henkilökohtaisesti olen lähinnä pihalla kuin lumiukko näistä tapahtumista. Vuoden 2008 lopulla juoni oli ilmeisesti kuitenkin se, että Compizin ja Compiz Fusionin rinnalle ilmestyivät compiz++- ja NOMAD-projektit, hieman erilaisina päämäärineen. Alkuvuodesta 2009 kaikki nämä neljä projektia yhtyivät kuitenkin jälleen yhdeksi projektiksi ja nykyisin on olemassa vain Compiz.

Palaillaan!

Aihe: Compiz, Compiz Fusion, Minä, Sivusto, Ubuntu, Vuze | Ei kommentteja »

Compiz ja Compiz Fusion 0.7.4

7. Huhtikuuta 2008 klo 17:25

Compizista ja Compiz Fusionista julkaistiin uudet versiot viime torstaina. Versionumerointi ja julkaisutahti olivat nyt 0.7.4-version myötä jälleen yhteneviä.

compiz mailing list: [ANNOUNCE] compiz-0.7.4

Fusionin puolelta mainittakoon, että Expo-lisäosa sai uuden toimintatilan nimeltä Curve, joka esittää työtilat… öh… kaarevassa muodossa. Extra-lisäosien pakettiin tuli uusi lisäosa nimeltä bicubic, joka parantaa skaalattujen tekstuurien kuvanlaatua. Lisäksi CompizConfig Settings Manager koki esimerkiksi tarkennetun haun koodin uudelleenkirjoituksen ja loppukäyttäjille tarkoitettu kaveri, simple-ccsm, otti nyt mutkaan Expo- ja Mag-lisäosat.

Compiz Fusion Developer List: Compiz Fusion 0.7.4 released!

Aihe: Compiz, Compiz Fusion | Ei kommentteja »

Compiz & Compiz Fusion 0.7.2 julkaistu

9. Maaliskuuta 2008 klo 17:14

Niin Compizista kuin Compiz Fusionistakin julkaistiin tällä viikolla uudet versiot. Versionumerot ovat tällä kertaa yhtenevät, molemmilla 0.7.2. Kyseessä ovat kehitysversiojulkaisut, jotka tähtäävät tulevaa vakaata versiota, 0.8.0:aa, kohti.

Compizin puolella merkittävin uudistus liittyy istuntojen hallintaan. Nyt yksittäiset lisäosat voivat tallentaa helposti istunnon tilan ja palauttaa sen tarvittaessa. Tämän lisäksi mukana on käännöspäivityksiä ja ohjelmavirhekorjauksia. Virallinen tiedote ja latauslinkki Compizin postituslistalta.

Compiz Fusioniin on tullut mukavia päivityksiä. Ensinnäkin uusia lisäosia on syntynyt suuri määrä, mm. mag, joka luo hiiren osoittimen alle suurennuslasin, 3d (vanha tuttu, Beryl-aikainen 3D-näkymä ikkunoihin kuution tahkoilla), loginout, joka tuo mukanaan sisään- ja uloskirjautumisen tehosteet sekä maximumize, joka asettaa valitun ikkunan koon niin suureksi kuin vapaa työpöytätila mahdollistaa. CompizConfig Settings Manager (ccsm) on kokenut pieniä päivityksiä ja korjauksia, mutta suuri uudistus on kuitenkin loppukäyttäjille tarkoitettu asetustenhallintatyökalu, simple-ccsm. Virallinen tiedote ja latauslinkki Compiz Fusionin postituslistalta.

Aihe: Compiz, Compiz Fusion | Ei kommentteja »

Compiz ja Wiimote head tracking

16. Tammikuuta 2008 klo 22:16

Johnny Chung Leen Wii-projektit ovat todella mielenkiintoisia - Lee on saanut kyhättyä kasaan Nintendo Wiin ohjaimen avulla mm. piirtopöydän korvikkeen ja upean tekniikan, jolla näytön kuva reagoi pään liikkeisiin. Kannattaa ehdottomasti katsoa Leen videot projekteista (löytyvät tuolta linkitetyltä sivulta), ne selventävät hyvin asioita. Viisas mies.

Joka tapauksessa, nyt tämän vuoden alussa Compiz Fusionin yhteisö on ottanut askeleen kohti erään Leen projektin hyödyntämistä, eli juurikin henkilön liikkeen seuraaminen ja kuvan esittäminen sen mukaan. Lisäosien parissa työskentelevät lähinnä nimimerkki OasisGames ja Sam Spilsbury, ja vaikka työ on vasta hyvin alkuvaiheessa, ovat he jo saavuttaneet jotain näytettävää:

YouTube: Desktop VR Head Tracking using the Wii Remote and Compiz Fusion

Lisäosat ovat kenen tahansa käytettävissä, sillä ne löytyvät jo Compiz Fusionin Git:stä. Kehitystyötä voi seurata lisäksi keskustelualueilta ja Wiki-sivulta.

Aihe: Compiz Fusion, Rauta | Ei kommentteja »

Phoronixin 2007 Linux Graphics Survey -tulokset julki

22. Marraskuuta 2007 klo 17:13

Phoronix-sivuston järjestämä 2007 Linux Graphics Survey -kysely pyöri kuukauden ajan ja tulokset on nyt julkaistu. Kyselyyn tuli yli 20 000 vastausta ja kysymykset liittyivät lähinnä siihen, minkä valmistajan näytönohjainta järjestelmässä käytetään, mitä ajuria, mitä näytönohjaimen ominaisuuksia ja minkälaista käyttöä. Myös koostavien ikkunanhallintaohjelmien käytöstä kysellään: Compizilla on vahva kannatus (vaikkakin kyselyssä Compiz ja Compiz Fusion on jaettu hieman tyhmästi erilleen), mutta toisaalta toinen puolikas käyttäjistä ei käytä minkäänlaisia työpöytätehosteita.

Phoronix: 2007 Linux Graphics Survey Results

Aihe: Compiz, Compiz Fusion | Ei kommentteja »

Compiz Fusion 0.6.0 julkaistu

21. Lokakuuta 2007 klo 15:41

Compiz Fusionista julkaistiin eilisen puolella ensimmäinen vakaa versio, 0.6.0. Tämä julkaisu oli suunniteltu jo kauan sitten tehtäväksi Compizin 0.6.0-version julkaisemisen jälkeen ja aikataulussa pysyttiin hyvin. Tosin Compizista ehti tulla 0.6.0:n jälkeen muutama päivä sitten korjaava pikapäivitys, 0.6.2, ja tämä tuore Compiz Fusionin versio on suunniteltu käytettäväksi nimenomaan sen kanssa.

Tosiaan, ensimmäinen vakaa versio kyseessä. Viime torstaisen Ubuntun Gutsy Gibbon -julkaisuhumun annettiin laskeutua muutama päivä ja nyt oli sopiva hetki puskea julkaisu ulos. Valitettavasti Emeraldista, rakkaasta ikkunanreunusten koristelijasta, ei saatu uutta versiota, sillä sen kanssa on ilmennyt jonkinlaisia ongelmia. Toisaalta, Emeraldin 0.5.2-version pitäisi toimia edelleen ja käsittääkseni Emeraldiin ei ole sen jälkeen tehty muuta kuin käännöstiedostojen päivityksiä.

Compiz Fusionin 0.6.0-lähdekoodipaketit ovat noudettavissa täältä.

Aihe: Compiz Fusion | Ei kommentteja »

Compiz-artikkeli Toolilainen-lehdessä

5. Lokakuuta 2007 klo 23:44

Kerroin huhtikuussa, kuinka pidin koulussani esitelmän koostavista ikkunanhallintaohjelmista (esim. siis Compiz). Kurssilla täytyi laatia myös kirjallinen tutkielma samasta aiheesta. Kun työ oli valmistunut, minua pyydettiin tiivistämään tutkielma lehtiartikkelin muotoon julkaistavaksi Toolilaisessa. Tartuin tilaisuuteen, ja artikkeli on nyt julkaistu.

Toolilainen on TOOL ry:n jäsenlehti. TOOL ry on ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen koulutusalan opettajajärjestö Opetusalan Ammattijärjestössä. Jäseniä sillä on ollut tämän vuoden alussa lähes 1300. Toolilainen on käsittääkseni saatavilla ainakin kaikista ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen kirjastoista ja tietääkseni lehteä jaetaan myös “mainoksena” lukioihin.

Artikkelin kirjoittelin kesällä, kesä-heinäkuun vaihteessa. Tällöinhän Compiz Fusion oli juuri saanut virallisen nimensä, eikä Fusionista oltu tehty vielä yhtään julkaisua. Artikkelissa tarinoin hieman koostavien ikkunanhallintaohjelmien kehityskulusta, muutamista Compizin ominaisuuksista, yhteisön nykytilanteesta ja hieman tulevaisuudestakin. Näkökulman yritin pitää melko yksinkertaisena, niin että artikkeli soveltuisi täysin vapaasta ohjelmistomaailmasta tietämättömillekin (lue: puhtaille Windows-käyttäjille). Kuvakaappauksia mahtui mukaan kolme kappaletta.

Artikkeli löytyy Toolilaisen tällä hetkellä tuoreimmasta numerosta, joka on 3/2007. Lehti on aivan äskettäin julkaistu, eikä sitä löytynyt vielä tänään EKAMK:n Lappeenrannan tekniikan yksikön kirjastosta. PDF-versio on kuitenkin luettavissa täällä (alempaa linkki “Toolilainen 3/2007″) ja kopio löytyy myös itseltä tästä, sillä lehti varmaankin häviää jossain vaiheessa Toolilaisen sivustolta.

Aihe: Compiz, Compiz Fusion, Minä | Ei kommentteja »

Compiz & Gutsy -infoa

23. Syyskuuta 2007 klo 23:19

Ubuntun kehittäjät päättivät tämän kuun alkupuoliskolla, että Compiz otetaan kuin otetaankin automaattisesti käyttöön Ubuntun tulevassa julkaisussa, Gutsy Gibbonissa (julkaisu 18.10.). Jos siis käyttäjällä on sopivaa rautaa (näytönohjain) masiinassaan ja sopivat ajurit, on Compiz automaattisesti käytössä.

Ubuntun Compiz-työryhmässä työskentelevä Travis Watkins kirjoitteli hetki sitten tuoreita kuulumisia Compizin ja Compiz Fusionin tilanteesta Gutsyssa. Korjauksia on mennyt mm. Intelin ajureihin ja Java-sovellusten käyttäytymiseen Compizin kanssa - ylipäätänsäkin bugeja on korjattu viime aikoina mittava määrä. Hyvältä näyttää.

Loppuun Watkins toteaa merkittävän seikan: Kubuntu 7.10 ei tule käyttämään Compizia, vaan se ottaa ajallaan käyttöön KDE:n nelosversion mukanaan tuomat KWinin Compizmaiset uudistukset.

Aihe: Compiz, Compiz Fusion, Ubuntu | Ei kommentteja »

There are 14 updates available

19. Elokuuta 2007 klo 14:52

Toisin sanoen Treviño on juuri palannut lomiltaan. Työtä olikin paljon edessä, sillä loman aikana tapahtuivat niin Compizin kuin Compiz Fusioninkin 0.5.2-julkaisut.

Ensimmäiset päivitetyt paketit tulivat jo julki, mutta varoituksen sana niistä, sillä muutamat asiat tuntuvat olevan hajalla. Esimerkiksi kaikki asetukset hävisivät (tai oikeastaan siirryttiin käyttämään uutta asetustiedostoa) ja jotkut lisäosat eivät kuulemma toimi laisinkaan. No, eiköhän kaikki palaudu pikkuhiljaa ennalleen.

Aihe: Compiz, Compiz Fusion | Ei kommentteja »

Compiz Fusion 0.5.2 julkaistu

13. Elokuuta 2007 klo 17:19

Compiz Fusionista julkaistiin tänään ensimmäinen virallinen julkaisu, joka kantaa versionumeroa 0.5.2. Numerointi mukailee Compizin vastaavaa (Compizista julkaistiin hiljattain 0.5.2-versio) ja kyseessä on siis kehitysversio. Ensimmäinen vakaa versio, 0.6.0, julkaistaan vastaavasti Compizin tulevan vakaan version, 0.6.0:n, jälkeen (eikä tähän ilmeisesti ole kovin pitkä aika).

Päätös ensimmäisen version julkaisusta syntyi itse asiassa lyhyessä ajassa, sillä keskustelu asiasta aloitettiin postituslistoilla viime perjantaina. Tällä kehitysversiojulkaisulla pyritään keräämään arvokasta käyttäjäpalautetta, jotta 0.6.0 saadaan hiottua entistäkin parempaan iskuun.

0.5.2-version lähdekoodipaketit löytyvät täältä.

Aihe: Compiz Fusion | Ei kommentteja »

© 2004-2010 Mika Vainikka
Artikkelit (RSS)Kommentit (RSS)