2. periodi - opintovuosi 4
TiteWiki
Sisällysluettelo |
Info
- Aika: 27.10.2008 - 19.12.2008
- Oppituntimäärä/viikko: 20
Yleistä
Toinen periodi jatkoi pitkälti ensimmäisen periodin kursseja, lisäten ainoastaan yhden uuden kurssin lukujärjestykseen.
Lukujärjestys
Toisen periodin alkuperäinen lukujärjestys löytyy tästä. Lukujärjestystä kuitenkin muutettiin pian, sillä Ohjelmistotekniikan erikoiskurssin (J2ME) tuntimäärää päätettiin lisätä yhdellä ja siirtää tunteja tiistailta perjantaille. Päivitetty lukujärjestys löytyy tästä.
Lukujärjestys on hyvin pitkälti ensimmäisen periodin lukujärjestyksen mukainen. Nyt mukaan on tullut minun kannaltani kuitenkin yksi uusi kurssi, eli J2ME-ohjelmointi, virallisen opetusohjelman mukaan kurssi nimeltä Ohjelmistotekniikan erikoiskurssi. Kyseessä on ohjelmistotekniikan suuntautumisvaihtoehdon kurssi.
Ohjelmaprojektin tunneille en varsinaisesti ryhmäni kanssa osallistu, sillä teemme projektityötä omalla ajallamme iltaisin.
Toinen periodi laittoi uusiksi myös työssäkäyntijärjestelyni. Keskiviikko ei ole enää vapaapäivä koulusta, joten nyt käyn töissä maanantaisin klo 8-14 ja tiistaisin klo 8-13.
Kurssit
Alla kurssit, jotka olivat menossa minulla tämän periodin aikana.
| Kurssi | Alkoi/jatkui tässä periodissa | Oppituntimäärä/viikko | Opettaja |
| Hajautetut sovellukset | jatkui | 3 | Päivi Ovaska |
| Ohjelmistotekniikan erikoiskurssi | alkoi | 4 | Mikko Huhtanen |
| Projektityö | jatkui | 4 | Martti Ylä-Jussila |
| Tietokoneet ja kääntäjät | jatkui | 3 | Mikko Huhtanen |
| Tietoturvallisuus | jatkui | 3 | Pasi Juvonen |
| Tilastomatematiikka | jatkui | 3 | Kalle Saastamoinen |